tiistai 29. marraskuuta 2011

Neljä kuukautta

Tasan neljä kuukautta sitten haimme Marin luota Helsingistä suloisen koiraneitokaisen. Nata on kyllä niin lähellä unelmakoiraani kuin vaan voi olla. Hän on pieni, iloinen ja energinen, ja mahtuu hyvin kainaloon nukkumaan. Nata on kaikkiruokainen, ystävällinen kotiimme tuleville vieraille ja rakastaa kissoja (joskus hieman liikaakin). Päivisin hän istuu ikkunalla tarkkailemassa ohikulkijoita, leikkii leluillaan ja jyrsii mielellään puruluita. Pimeinä aamuina häntä saa hieman motivoida lähtemään ulos, mutta vauhtiin päästyään neiti on reipas lenkkeilijä. Isompia koiria hän hieman aristelee, eikä ihme, sillä kokoa tällä tytöllä on vain neljä kiloa. Nata on myös älykäs ja oppivainen. Niin, ja ylistinkö jo hänen kauneuttaan?


Ihan tässä menee hämilleen, kuin noin paljon kehutaan...

maanantai 28. marraskuuta 2011

Leon verikokeet

Kävimme Leon kanssa verikokeissa vähän yli viikko sitten, ja saimme tulokset jo viime viikolla, mutta asia jäi korvatulehdushässäkän jalkoihin. Eli ilouutinen nyt kaikille tiedoksi: Leishmaniasta ei ollut tietoakaan! (Jos nyt joku ihmettelee, että mikä ihmeen Leishmania, totean lyhyesti, että se on hietasääsken levittämä krooninen loistauti.) Eläinlääkäri suositteli ottamaan uuden verikokeen viimeistään parin vuoden päästä. Seuraavaksi testataan Nata-tyttö. Toivottavasti tämä inha tauti pysyttelee kaukana Snabelbackasta!


Leo hakumatkan jännittyneissä tunnelmissa kesällä 2011

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Paranemaan päin

Leo on jo paranemaan päin. Lääkkeet auttoivat, joten huokaisemme helpotuksesta. Olemme säästäneet Leon voimia ja tehneet aika lyhyitä lenkkejä tänä viikonloppuna, johtuen osittain kurjasta säästäkin. Kaatosade marraskuussa ei todellakaan houkuttele ulos.

Eilen kävimme nuoren Isännän kanssa kissanäyttelyssä moikkaamassa Törön kasvattajaa, ja näkyihän siellä blogituttujakin! Kaikki ne sadat ihanat kissat panivat kyllä pääni pyörälle... Iltapäivä meni sitten kissavieköön -keräyksessä töitä tehden. Todella monet ystävälliset ihmiset halusivat lahjoittaa ruokaa kaupungin eläinhoitolaan. Se teki minut iloiseksi. Kylllä maailmassa on vielä hyvyyttäkin jäljellä.

Ostimme näyttelystä hienon unipussin kissoille. Manu halusi olla ensimmäinen testikissa. Mutta kuinkas kävikään: se raukka jäi jumiin eikä päässyt pussista pois. Emme tietenkään voineet nauraa, sillä Manu olisi voinut suuttua. Autoimme vaan hänet mahdollisimman arvokkaasti ulos. Voi olla, ettei Manu enää toiste itseään tällä tavalla nolaa.

Toisin kuin eräät, meikäläinen huolehtii linjoistaan!

torstai 24. marraskuuta 2011

Potilas Leo

Leo sairastui eilen illalla. Iltalenkin jälkeen se alkoi valittaa, ravistella päätään ja kulki ihmeellisessä asennossa pitkin nurkkia. Tutkiessani tilannetta se aristi selvästi korvaansa, vaikkei siellä mitään outoa näkynytkään. Koira oli niin kipeä ja tuskaisen oloinen, että soitin saman tien päivystykseen, ja saimme onneksi ajan melkein heti. Päivystyksessä lääkäri tutki Leksan ja teki saman diagnoosin kuin minä, eli mitä todennäköisimmin kyseessä on korvatulehdus. Kipupiikki ja lääkkeet mukaan, ja kotiin palasi jo hieman helpottuneempi kaksikko. Loppuyö nukuttiin rauhallisesti vierekkäin.

Huomaan, että säikähdin valtavasti. Hessun sairastelu ja kuolema on vielä niin lähellä, että menetyksen pelko on käsinkosketeltava. Mutta niinhän se on, että elämä on luopumista. Toivon vaan, ettei ihan vielä tarvitsisi luopua kenestäkään rakkaasta. Jokainen päivä yhdessä on arvokas. Joskus sen valitettavasti huomaa vasta jälkikäteen.

Pikaista paranemista, Leo!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Montako näet?

Meillä laiskotellaan yhdessä joka päivä. Kutsumme tätä divaaniajaksi, sillä vanha sohvamme on aukaistu niin, että kaikki mahtuvat siihen löhöilemään. Eilen illalla laiskoteltiin oikein pitkään ja hartaasti, sillä sateinen ja sumuinen sää ei oikein innostanut pidempään ulkoiluun.

 Myöhemmin illalla tehtiin sitten kävelylenkki yhdessä koirien ja nuoren Isännän kanssa. Kävellessä on aina aikaa jutella tärkeistä asioista, kun kukaan ei voi käpertyä tv:n tai pelikoneen ääreen. Laatuaikaa siis sekin!


Kuinka monta eläintä näet kuvassa?

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Mummo kävi

Mummo kävi kylässä. Hän tapasi nyt ensimmäistä kertaa koko lauman. Ensimmäinen kommentti oli: "Ruma kissa!", millä tarkoitettiin Törö-parkaa. Noh, kauneus on katsojan silmässä...Valkoisia poikia ihailtiin, ja Leokin oli mukava. Mutta kaikkein paras ja ihanin mummon mielestä oli Nata, joka nukkui yönsäkin mummon vieressä.

Oli kyllä ilo seurata, miten ystävällisesti kaikki ottivat harvinaisen vieraan vastaan. Törökään ei mennyt karkuun niin kuin aikaisemmin. Kiva kun kävit, mummo, tule pian uudestaan!


Sylissä on hyvä olla

torstai 17. marraskuuta 2011

Sisäsiisti

Nata-tyttönen on kaikin puolin ihana koira. Paitsi ettei hän ole sisäsiisti. Pissa lirahtaa milloin minnekin. Miltei kaikki matot on poistettu lattioilta, ja huonekalut on vuorattu muovifroteella (se on loistava keksintö). Kiitos muovifroteen meillä on vielä sohva, sillä eilen neiti pissasi siihen ison lammikon.

Vahinko sattuu useimmiten aamuisin, kun pitkän yön jälkeen alkaa aamurieha kissojen kanssa. Tai sitten iltapäivällä, kun kotiin tullessani iloiset koirat ja kissat alkavat juosta peräkanaa. Täytyy yrittää huolehtia siitä, ettei pissatusväli ole liian pitkä. Nykyään Nata joutuukin heti aamulla lehden hakuun Isännän kanssa, ja iltapäivällä voidaan taas käydä yhdessä postilaatikolla ennen varsinaista lenkkiä.

Jokaisella meistä on joku heikkous. Kukaan ei ole täydellinen. Ne asiat, joita emme voi muuttaa, on vain parempi hyväksyä. Sillä tavalla on helpompi elää.



tiistai 15. marraskuuta 2011

Silppuri

Kissojen suurta hupia on ollut pudottaa alas jääkaapin oveen kiinnitettyjä lippuja ja lappuja. Magneetit on sitten tuupattu jääkaapin alle, josta niitä on parina iltana oikein urakalla kaivettu esiin. Kadonneita kissanleluja on myös löytynyt kasapäin... ja runsaasti pölyä. Köh.

Eilen oli jääkaappihupi saanut uusia ulottuvuuksia, kun Isännän visalasku löytyi silputtuna lattialta. Miksi juuri se? Tarjolla olisi ollut myös kännykkälasku ja Emännän joogakurssimaksu. Ehkäpä Isäntä oli Törön mielestä tuhlannut liikaa. Joku raja sillä luottokortin vingutuksellakin!


Minäkö muka olen tuhonnut jotain? Väite on täysin perätön!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Herkkää

Tänä aamuna Nata oli kateissa. Huolestuin jo hieman, kun herätessä tyttöstämme ei näkynyt missään. Yleensä Nata nukkuu vieressämme koko yön. No, löytyihän tyttö sitten yläkerrasta nukkumasta. Olin taas aamuyöstä komentanut kissoja olemaan hiljaa, ja Nata oli varmaan hermostunut tästä. Hän on niin herkkä. Leo sen sijaan ei ole mekastuksesta moksiskaan, hän on itsevarma koira ja toteaa vain: "Ei koske minua". Voi suloinen Nata-kulta! Emäntäsi lupaa taas kerran olla hiljempaa. Opitko koskaan luottamaan siihen, että sinulle ei tehdä täällä pahaa?


Nata ja Pekku torkuilla

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kumpi ja Kampi

Manu ja Pekku ovat kuin kaksi marjaa. Useimmiten meillä puhutaankin valkoisista kissoista, sillä koskaan ei tiedä kumpi riiviöistä vilahti ohi. Toki lähempää katsottuna huomaa, kumpi on kumpi. Manu on se paksumpi, ja Pekulla ei ole enää kuin pari mustaa karvaa. Pekku sanoo: "Kurlii" ja Manu maukuu: "Kurnau".

Tämä kuva on jo kuukauden takaa, mutta se oli ihan pakko julkaista. Vasemmalla on Manu, ja oikealla Pekku. Saa ihailla!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Leon lempilelu

Leo rakastaa palloja. Asokan tarhalla kuvatussa videossakin Leo leikkii innoissaan pallolla. Kaikki pyöreät esineet saavatkin Leon kiihdyksiin: anna mulle se, se on mun pallo!!! Tänä syksynä maassa oli paljon omenoita, ja niitä on kaivettu urakalla pois Leksan suusta.

Tottelevaisuuskurssilla oli lelulaatikko ja siellä yksi erityisen mieleinen lelu. Kilisevä pallo. Aikani etsiskeltyäni satuin sitten löytämään samanlaisen meille kotiin. Ah sitä onnea! Tätä lelua ei kukaan muu saa ottaa, se on Leon ikioma.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Viikonloppu

Snabelbackan viikonloppu on ollut vilkkaanpuoleinen. Perjantaina oli Törön syntymäpäivä. Neiti täytti vuoden, onneksi olkoon! Varsinaisia juhlia ei vietetty, vaikka Töröä muistettiinkin monin eri tavoin. Lauantaina seikkailimme koirien kanssa vanhoissa lenkkimaisemissa, kun hautausmaalla käynti ja koiralenkki päätettiin yhdistää. Kun yksitoista vuotta on jo lenkkeillyt samoilla seuduilla, vaihtelu virkistää, ja koiratkin saavat uusia hajuja haisteltavakseen. Illalla talo oli sitten täynnä nuoren isännän kavereita. Eläimet eivät onneksi vähästä hätkähdä, paitsi Nata, joka välillä pelastetaan Emännän syliin, ettei se jää jalkoihin.

Tänään sunnuntaina saimme vieraita, kun Manun ja Pekun lapsuudenkodista tultiin tervehtimään poikia. Mukava nähdä pitkästä aikaa! Mahtoivatko kisut vielä tunnistaa vanhat ihmisensä?

Kaksin aina kaunihimpi, sanovat Törö ja Manu

torstai 3. marraskuuta 2011

Muistan sinut

Hessu 18.5.1994 - 2.5.2011

Muistan sinut, ystäväni. Muistan katsomismatkan, ensiretkesi Ruissaloon. Muistan, miten jahtasit kissoja, tapoit käärmeen, ja oravan pihalla. Muistan, miten juoksit iloisena metsässä. Muistan leikit mökkirannassa, junamatkat mummolaan. Muistan miten iltaisin käperryit viereeni nukkumaan. Sinä harmaannuit, jalkasi jäykistyivät, silmiisi kasvoi kaihi. Sairastuit vakavasti, mutta selvisit vielä elämään. Viimeisen matkasi istuit sylissäni, ja perillä nukahdit hiljaa ikiuneen. Se oli viimeinen palvelukseni sinulle: päästin sinut pois, vaikka se sattui.

Siitä on nyt puoli vuotta. Vaikka olet poissa, olet silti täällä luonamme. Muistoissa, unissa, ikävässä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Maunon makuja

Manusta on tullut aikamoinen turilas. Painoa on jo niin paljon, etten uskalla kertoa. Olen ollut vähän huolissanikin siitä, onko kisulla kaikki hyvin. Manu nimittäin viihtyy ihan liikaakin omissa oloissaan. Kun ihmiset tulevat kotiin, ovella on aina vastassa neljän porukka: koirat, Törö ja Pekku. Mauno löytyy sitten nukkumasta jostain, usein aika oudostakin paikasta. Kovin leikkisäkään Manu ei enää ole, toisin kuin pikkupentuna.

Toisaalta: pitääkö meidän kaikkien muka olla samanlaisia? Jotkut viihtyvät seurassa, toiset taas enemmän yksinäisyydessä. Mielestäni jokaisen pitää saada olla sellainen kuin on, jos ei nyt ihan mahdottoman ilkeä tyyppi ole. Vai oletteko samaa mieltä?

Manu on jo kasvanut ulos pikkualtaasta...