perjantai 7. maaliskuuta 2014

Karkureissu

Nata se säikäytti eilen oikein kunnolla. Olimme Valkiasvuorella iltapäivälenkillä, molemmat tytöt olivat irti. Siellä on mukava juoksennella, rapsutella ja syödä kaikkea, mitä maasta irtoaa.

Mäeltä laskeutuessa jäimme odottelemaan, että edellämme kulkenut koirakko ehtisi alta pois. Yhtäkkiä Nata ryntäsi vasemmalle pöpelikköön. "Se lähti rusakon perään", huusi toinen koiranomistaja. Voi ei! Kiinnitin Leksan ja Mollyn puuhun ja lähdin perään. Huutelin. Ei koiraa. Huutelin lisää. Ei vieläkään koiraa.

Ei auttanut muu kuin lähteä hiljaa kävelemään kotia kohti. Huutelin, ja olin huolissani, sillä kotiin mennessä pitää ylittää aika vilkas tie. Kyselin lapsilta, ovatko nähneet koiraa. Eivät. Kunnes: "Tuolla se menee!" Nata oli jo kadottanut rusakon, ja sitten kadottanut emännänkin, ja juoksenteli hätääntyneenä keskellä tietä. Nata-rakas! Ihan rapainen, mutta hengissä ja terveenä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiitos ystävälliselle koiranomistajalle, joka vahti koiriani ja auttoi etsinnässä. Toivottavasti voin kiittää häntä pian ihan kasvotusten. Niin, ja Nata pysyy hihnassa toistaiseksi.



ottihan se karkureissu vähän voimille...

1 kommentti:

Mamma N kirjoitti...

Voi ei. Onneksi kävi hyvin!