perjantai 27. kesäkuuta 2014

Alakulo

Viime ajat ovat olleet hieman alakuloisia. Pitkään jatkunut olkapäävaiva yhdistettynä kadonneisiin yöuniin on tuonut mukanaan sellaisen väsymyksen, etten ole ennen kohdannut moista. Mikään ei oikein huvita, ei edes bloggaaminen. Joten jos Snabelbackassa on hiljaista, älkää ihmetelkö.

Kaikki eläimet voivat hyvin, ja edessä oleva kesäloma ilahduttaa meitä kaikkia. Levätään ja rauhoitutaan, unohdetaan kivut ja vaivat, uskotaan parempiin aikoihin.

Ihanaa kesää kaikille, toivottavat Manu, Pekku ja kaverit!


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannuspuuhia

Juhannus on meillä ollut herttainen. Kylmyys ja ajoittainen kaatosade ovat pitäneet porukan enimmäkseen sisätiloissa. En kyllä muista tällaista juhannussäätä aiemmilta vuosilta, tai sitten muisti alkaa jo pettää.

Mollykin oli ilmeisesti sitä mieltä, että lisäravintoa tarvitaan. Se nimittäin hoksasi kellarin (taas se kellari!) rapussa olevan linnunruoka-astian, keplotteli kannen auki ja söi mahansa täyteen. Sitten alkoi tulla kauranjyväkakkaa, ja aika runsaasti tulikin. Säästän teidät yksityiskohdilta.

Pekku taasen ronkki eilen illalla leivänpaahdinta sillä seurauksella, että se juuttui tassustaan kiinni. Näin jo silmissäni eläinlääkäripäivystyksen ilmeet, kun me kiidätämme hoitoon leivänpaahdinta, jonka lisävarusteena on kissa. No, onneksi katti saatiin irti omin voimin.

Minä olen homminut Eläinhoitolassa sen mitä olkapää on sallinut. Kesä on tuonut hoitolaan tavanomaisten hoidokkien lisäksi myös runsaasti luonnonvaraisia eläinlapsia, niinkuin kuvassa ruokinnassa olevat "bambitkin". Ja kyllä, ne ovat suloisia kosteine kuonoineen ja pitkine ripsineen, joita kuka tahansa nainen kadehtisi. Joku hoitajista totesikin, että tämän jälkeen ei enää peuranpaisti maistu.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Tyypillistä

Eilen taas tapahtui jotain ihan meille tyypillistä. Isäntä haki illalla puhtaita pyykkejä kellarista, laski korin pöydälle ja alkoi hetken päästä manailla kovaan ääneen. Minä hätiin, että mitämitä? Nämähän ovat ihan kissanpissassa, hän karjui. Kävi ilmi, että katit olivat tapansa mukaan oleskelleet kellarissa ja jollekulle oli tullut hätä. Mikä neuvoksi? No, tuollahan on tuollainen muovinen astia, no, ei siinä hiekkaa ole mutta samapa tuo...

Ja sitten tulee isäntä ja laskostaa pyykit siihen päälle. Sattuuhan sitä. Köh.



No okei, mulle saattoi tulla hätä kellarissa

Aamulenkillä näimme siilin lyllertävän edellämme tiellä. Ihana näky. Siilit ovat kyllä niin kadonneet ainakin meiltä päin. Sääli ja harmi.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Suunnitelmia

Nyt, kun Pepi on taas onnellisesti kotona, voin minäkin taas rauhoittua. Nyt eletään jo juhannusviikkoa, aika uskomatonta! Pitäisi yrittää keksiä jotain mukavaa juhannuspuuhaa yhdessä koirien kanssa. Jotenkin kun tuntuu siltä, että olen laiminlyönyt niitä viime ajat. Ehkäpä kiva retki metsään? Tai uusien (okei, viime vuonna ostettujen mutta käyttämättömien) leikkivälineiden viritystä pihalle? Ja jos sataa, röhnötämme porukalla sohvalla. Pääasia on, että olemme yhdessä, niin kuin Pepikin taas isäntäväkensä ja koirakavereidensa kanssa. Että olenkin niin onnellinen!



leikkiminen, kieriminen...kaikki käy Natalle

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pepi on löytynyt!

On ihan pakko jakaa heti tämä ilouutinen myös täällä blogissa: Pepi on löytynyt! Se palasi kuin ihmeen kaupalla löytöpaikalleen varhain tänä aamuna. Koko etsijätiimi iloitsee! Melkein 11 vuorokautta kestänyt seikkailu on nyt ohi, ja koira nukkuu kotona.

Ihmiset ovat olleet tosi avuliaita ja ilmoittaneet havainnoistaan. Pienen punaisen koiran kohtalo on liikuttanut monia. Mutta tänään siis on kaikki hyvin.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Hyrritys

Menen usein aamulla ennen töihinlähtöä yläkertaan herättelemään tai ainakin vilkaisemaan kesälomalla olevaa nuorta isäntää. Aamuisin ja iltaisin hänellä on yleensä siellä kaveri, nimittäin Mauno. Niin tänäkin aamuna. Molemmat olivat hereillä ja hyväntuulisia.

Jännä juttu, ettei Mauno tavallisesti kehrää, mutta nuoren isännän sängyssä makaillessa kissasta kuuluu tasainen hyrinä. Ilmeisen hyvä mieli kisulla, kun saa loikoilla isäntänsä vieressä. Siihen olisi voinut itsekin jäädä kissaa rapsuttelemaan. Tuo hyrritys on nimittäin mielestäni maailman kaunein ääni.



Höpötä mitä höpötät, minä olen mieluiten ulkona



keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Turjake

Hupsista, olin ihan unohtaa, että eilen oli juhlapäivä. Leo tuli nimittäin kotiin 10.6.2011 eli poika on ollut kotona kolme vuotta. Onnea turjake! Olet rakas.

En tiedä, onko punkki päässyt puremaan poikaa, mutta jokatapauksessa sillä on ilkeä ja kutiseva pieni patti kyljessä, jota poika yrittää kovasti nuolla. Suihkutin siihen Septidiniä, kun en muutakaan hätäpäissäni keksinyt. Tarkkaillaan, miten tilanne kehittyy...

Pepiä ei vieläkään ole saatu kiinni.Se on ollut nyt kateissa viikon. Se liikkuu nykyään aika pienellä alueella Littoisissa, joten emme luovu toivosta. Ihmiset ovat jaksaneet ilmoittaa havainnoistaan omistajalle, mikä ilahduttaa meitä etsijöitä kovasti. Uskon, että lopputulos on onnellinen. Uskokaa ja toivokaa tekin.



tänään taas leikittiin pallolla

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Omatunto

Omatuntoa kolkutti, kun isäntä huomautti aamulla, että Leon turkista oli löytynyt monta takkua ja kuollut punkki. Ymmärsin, että olen laiminlyönyt omaa laumaani muiden kustannuksella. Maunokaan ei ole päässyt aikoihin ulos. Joka paikkaan ei voi revetä, vaikka kuinka haluaisi. Oma porukka pitää hoitaa ensin, sitten on muiden aika. Ihan sama kuin että lentokoneessa käsketään laittaa happinaamari ensin itselle, ja sen jälkeen auttaa muita.

Olin viikko sitten Tommy Wirenin mitä parhaimmalla luennolla "Hienosti hihnassa". Luennolta ja sitä seuranneista harjoituksista sai monta hyvää vinkkiä. Olemme harjoitelleet Mollyn kanssa ahkerasti. Liikuimme viikonloppuna kahdestaan kaupungilla, mm. rautatieasemalla ja jalkapalloturnauksessa. Olen ylpeä tyttösestä, niin hienosti se käyttäytyi molemmissa paikoissa. Niin, kyllä välillä menee aika hyvinkin, näköjään.



Leo takkuturkki

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kaaos

Meillä on vallinnut aikamoinen kaaos viimeisen viikon ajan. Pyöritin huushollia yksihuoltajana yhdellä kädellä ja kovassa flunssassa, ja yritin samalla osallistua Pepin etsintöihin. Niinpä kahtena iltana olin niin poikki, etten muistanut illalla laskea lampaita : 1,2...,6.

Ensimmäisena aamuna mietin, että kas kummaa, Törö ei ollut vieressä koko yönä. Huutelin kissaa, ja kellarista alkoi kuulua surkea naukuminen. Olin illalla hakenut perunakellarista koiranruokaa ja Törö oli livahtanut sinne. Mahtoi olla pitkä yö kosteassa ja pimeässä....

Seuraavan yön oli puolestaan Manu viettänyt kuistilla, ja kakkahätäkin oli päässyt yllättämään kisun. Onneksi kuitenkaan kukaan ei vahingoittunut eikä päässyt karkuun. Pepi-koira on nimittäin edelleen kateissa. Näköhavaintoja siitä on saatu Liedon Suopohjasta. Olemme laputtaneet koko kulmakunnan, Facebook on laulanut, ruokaa, Pepin oma viltti ja muitakin hajuja on jätetty ja loukkukin on paikallaan. Toivoa on niin kauan kuin on elämää ja näköhavaintoja saadaan.



mamma jätti mut kellariin, voitteko kuvitella?

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kateissa

Valvon täällä keskellä yötä huolesta soikeana. Kaverini Hannan koira katosi eilen 4.6 Littoisissa Turun lähellä. Pepi karkasi vieraalta pihalta, eikä varmaankaan löydä kotiin.

Pepin elämän alku on ollut vaikea, ja vaikka se on nyt ollut hyvässä kodissa jo monta kuukautta, se ei välttämättä luota ihmisiin. Huomenna jatketaan etsintöjä, ja toivomme parasta lopputulosta.

Muistan miten Leo karkasi oltuaan meillä vain muutaman viikon. Herranjestas sitä hätää ja huolta silloin, vaikka Leksa oli kateissa vain hetken aikaa. Pitäkää kaikki peukkuja, että Pepinkin karkureissu päättyy onnellisesti.


Pepi, kateissa 4.6 lähtien Littoisista

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tiuku

Viikonloppu oli melko kiireinen, suihkin pikku autollani kuskaamaan milloin elävää, milloin kuollutta kissaa eläinhoitolaan (toimin välillä kuljetusapuna viikonloppuisin, kun hoitolassa on vain yksi työntekijä paikalla), osallistuin koirakoulutukseen (kerron tästä myöhemmin) ja tulihan siinä välissä juhlittua kolmea uutta ylioppilastakin.

Yhden ylioppilaan luona sain ilokseni ja onnekseni tavata Tiuku-kissan. Tiuku on Manun ja Pekun äiti. Olipa paikalla myös Max, jota joskus on epäilty poikien isäksi. Varsinainen sukukokous siis! Tiuku on ihan poikiensa näköinen, paljon pienempi vaan. Kanniskelin kissaa sylissäni ja kuiskin sen korvaan, miten hienot pojat sillä onkaan. Kyllä se varmaan ymmärsi, ja oli ylpeä pojistaan. Voi hyvin, Tiuku, nähdään toivottavasti pian uudelleen!



Tiuku-äiti